12.11.2021 Petrin pöydältä: Hyvää isänpäivää!


Elämän tärkeimpiä matkoja:

Pojasta poikamieheksi, poikamiehestä mieheksi, isäksi ja vaariksi!

Tämän ajan ihmisten arvojen kuvauksissa sitoutumisen merkitys ei korostu. Sen sijaan korostuvat tarve vapauteen, itsensä huomioimiseen, oman kehon omistamiseen ja terveisiin rajoihin suhteessa toisiin. Enemmän kuin velvollisuuksia tahdotaan oikeuksia. Miten näihin lähtökohtiin sopii aviomieheksi ja isäksi tuleminen? Kurjan monen mielestä aika huonosti.

Kuitenkin juuri aviopuolisoksi ja isäksi tuleminen ovat olleet elämäni kaikkein kalleimpia ja arvokkaimpia asioita. Samoin myöhempi isovanhemmuus, vaarin tehtävä! Ne ovat suuria ja arvokkaita lahjoja, joista olen hyvin kiitollinen Jumalalle.

Meitä miehiä Jumalan sana kehottaakin jo aivan alkusivuillaan vahvaan sitoutumiseen. ”Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1 Moos. 1:24) Jeesus vielä alleviivaa tuon sanan merkitystä elämän mittaisena ja pysyväksi tarkoitettuna yhteytenä. (Matt. 16: 5 – 6)

Liittyminen tarkoittaa kahden ihmisen koko elämän hyvin kokonaisvaltaista jakamista. Se on väistämättä suuri kasvun haaste. Samalla se on varmuudella yksi elämän kaikkein tärkeimmistä oppimisen matkoista. Ja kaikin tavoin sen arvoinen! Jumala rakastaa meitä ja on tarkoittanut meidät rakastamaan toisiamme. Yksi upeimpia mahdollisuuksia on saada oppia rakastamaan omaa puolisoa, lapsia ja lapsenlapsia. Monin verroin kaikkien siihen liittyvien haasteiden arvoinen. Kun tahtoo elämäänsä sisältöä ja rikkautta, on hyvä uskaltaa.

Sillä matkalla ja siinä kasvussa, kun tahdomme ottaa Jumalan sanan todesta ja rakastaa, saamme luottaa, että Jumala itse varmasti tahtoo olla kanssamme. Myös meidän kristittyjen keskinäinen tuki voi olla hyvin merkittävä mahdollisuus saada vahvistusta ja rakentua pojasta mieheksi, isänä samoin naisena, vaimona, äitinä tai isovanhempina.

Siunattua ja erinomaisen hyvää isänpäivää!

Petri Välimäki, sielunhoidollisten ja varustavien aineiden kouluttaja

Ps. Yksi käytännön mahdollisuus saada tukea omaan henkilökohtaiseen kasvuun on tammikuussa alkava Tartu Elämään -koulutus. Käypä katsomassa!

Lisää tietoa Tartu Elämään -koulutuksesta - Paina tästä