« Takaisin

Suomen kiitospäivä – onko sitä – kysytään Jumalalta!

Raamattu kertoo Jumalan johdatuksesta Israelin kansan keskuudessa. Israel ei kuitenkaan ole ainoa kansa, jonka kohtalo on hänen kädessään. Hän hallitsee kaikkia!
Suomen itsenäisyyttä juhlitaan joulukuun kuudentena. Silloin kunnioitamme niitä ihmisiä, joiden uhrausten kautta Suomi selvisi sotien läpi. Se on tärkeä ja hieno kansallistunnetta kohottava juhla. Mutta emme ole erottaneet yhtään päivää kiittääksemme Jumalaa! Moni ei edes tiedä, että lokakuun viimeinen päivä on Suomen historian kannalta erityinen! Sille päivälle on osunut ihmeitä, jotka ovat mahdollistaneet valtiomme itsenäisyyden. Ilman tätä ihmeiden sarjaa kuuluisimme nyt epäilemättä Venäjän federaatioon yhdessä 21 muun tasavallan kanssa. Jospa korjaisimme tilanteen kalentereihimme!

Tutkimme kurssiviikonlopun aikana miten Jumala on vaikuttanut Suomen historiassa. Keskitymme kristinuskon positiivisiin vaikutuksiin – siihen kuinka Jumala on tehnyt täälläkin työtään yksityiskohtaisesti ja pitkäjänteisesti jo satojen vuosien ajan. Tutkimme aihepiiriä perusteellisesti, varaudu siis muistiinpanovälinein.

Kouluttajat

Teologian maisteri, diplomi insinööri, Cédric Placentino
Cédric on Suomessa asuva Belgian italialainen ja hän opettaa englanniksi. Tulkkina toimii vaimonsa Elina. Yhdessä heillä on kaksi tytärtä, jotka ovat innokkaita Jippii-kuorolaisia. Jumala on johdattanut Cédriciä monissa kansainvälisissä yhteyksissä, parhaillaan Truth and Transformation -liikkeessä. Se on Vishal Mangalwadin innoittama kristillinen, kansainvälinen uudistusliike, jonka näkynä on herättää seurakuntia ottamaan vastuuta kristillisen maailmankuvan pohjalta nousevasta koulutuksesta. Cédric johtaa liikkeen pohjoismaista yhteisöä. Monet kristityt alkaneet ymmärtää, että myös tieteet kuuluvat siihen luomakunnan osaan, jonka kautta meidät on kutsuttu viljelemään ja varjelemaan. Jopa monet sekulaarit ajattelijat myöntävät hämmästyneinä, että terveitä yhteiskuntarakenteita ylläpitävät arvot nousevat todellakin kristinuskosta. Meille on avautumassa uudenlainen historian lukutaito, joka näkee Jumalan ”punaisen langan” ja joka avaa meille kiitoksen tien.

Virpi Vartiainen, anestesiologian, kivunhoidon ja kuntoutuksen erikoislääkäri
Hän on kerännyt paljon tietoa ihmisen kokonaisvaltaisuudesta. Virpin eläkeikä on jo ohitettu, mutta mielenkiintoinen työ innostaa jatkamaan edelleen. Hän on viime vuosina toiminut esim. Kelan ammatillisen kuntoutuksen asiantuntijalääkärinä. Se on ollut erityinen näköalapaikka elämän ahdinkojen keskellä kamppailevien haasteisiin. Raamattu antaa viitteitä mielen keskeisestä merkityksestä neuvoessaan: ”Kiittäkää joka tilassa!” Kurssilla Virpi kertoo samasta aiheesta neurotieteen valossa.

Kurssin keskeiset sisällöt

  • Johdanto ja yleiskatsaus aiheisiin
  • Historia, osa I – Jeesus aloitti reformaation
  • Historia; osa II – reformaatio ja luterilaisen kirkon itsenäistyminen
  • Historia; osa III – Itsenäinen luterilainen kirkko tähän päivään asti
  • Kuinka humanistiset filosofiat kaappasivat Suomen
  • Kuinka rakennamme raamatullisen Suomen
  • Kysymyksiä ja vastauksia
  • Voimaa kiittämisestä
  • Kiitospäivän vietto – ideoita ja keskustelua

 Viikonlopun hinta

• 195 € osallistuminen ja täysihoitopaketti, sisältää majoituksen 2 hh omin liinavaattein sekä kaikki ruokailut 
• 153 € osallistuminen ilman majoitusta, sisältää lounaat, päiväjuomat ja päivälliset 

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen 15.4. mennessä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella tai opiston toimistoon p. 05 7574 100 (ark. klo 10-15) tai opisto@perheniemi.com.

Alkaa

28.4.2023

Päättyy

30.4.2023

Laajuus

15 h

Lähetä ilmoittautuminen tästä