« Takaisin

Ylistyksen leiritulilla - taiteita ja tieteitä

Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotain annettavaa… 1 Kor. 14:26

Jokainen kantaa sydämessään annettavaa – jotain ainutkertaista liekkiä. Kenellä se on taiteellinen, kenellä tieteellinen, kenellä kumpaakin erilaisin yhdistelmin. Luovuus meissä on Jumalan kuvana olemisen piirre. Jeesuksen lunastustyö teki meistä myös Kristuksen ruumiin, jossa eri jäsenet tarvitsevat toisiaan. Ensin oli luominen ja sitten lunastus. Niistä tulemme leirille sekä kiittämään että oppimaan – että evankeliumi leviäisi.

Leirin ohjastamiseen osallistuu joukko ihmisiä, joita Jumalan Henki on yhdistänyt seurakuntarajoista riippumatta. Juhani Aaltonen yhdessä vaimonsa Riitan ja useiden soittajaystäviensä kanssa vastaa musiikista. Irmeli Schüz tulee opettamaan aiheesta ”Aivot tarvitsevat ylistystä”. Kaaresojan perhe palvelee lapsia. Markku ja Merja Harju toimivat isäntäparina.

Juhani Aaltonen on paitsi kuuluisa jazz-muusikko, niin myös 83 vuotias ylistys- ja rukousmusiikin veteraani. Hänen työnsä on saanut tunnustusta sekä sekulaarilla, että kristillisellä saralla. Tuoreimpana esimerkkinä on hänelle luovutettu Suomen Evankelisluterilaisen kirkon kulttuuripalkinto. Hänen ansioikseen mainitaan myös rukousmusiikin mestarikurssin järjestäminen nuoremmille. Juhani Aaltoselle rukousmusiikki merkitsee monipuolista yhteyttä Jumalan kanssa.

Irmeli Schüz on tullut tunnetuksi sekä lääketieteellisten että raamatullisten aiheiden opettajana. Hänellä on takanaan pitkä ammatillinen kokemus. Hän on perehtynyt ihmisen ruumiin, sielun ja hengen auttamiseen, mutta myös aivoterveyden nykyaikaiseen tieteelliseen tutkimukseen. Irmelin esityksen jälkeen ymmärrät, miksi ylistys on kuin vitamiinia aivoille. Lisäksi olet tosi iloinen!

Leirin toiminnalliset osat antavat mahdollisuuden rakentaa yhteyttä ja ilmaista omaa luovuutta. Yhteinen leirituli jakaantuu jossain vaiheessa useammaksi nuotioksi. Vapauden ilmapiirissä on mahdollisuus laulaa, soittaa, tanssia, maalata, runoilla tai vaikkapa vain levätä luonnossa ja hengittää. Pidä huoli itsestäsi ja osallistu voimavarojesi mukaan. Noudatamme Perheniemen aikatauluja ruokailujen ja kahvitaukojen suhteen, mutta niiden puitteissa annamme Jumalalle tilaisuuden tehdä mitä Hän haluaa. Tee sinä samoin.

Tuo mukaasi kokeileva, avoin mieli ja joustava asenne. Leiriä ei voi tarkasti suunnitella etukäteen. Muutoksia ja yllätyksiä on luvassa. Voit tuoda myös oman sydämesi kuuntelua tukevia välineitä – esim. päiväkirjasi tai piirustus-/maalaustarvikkeesi – ehkä tuot ylistyslippusi – tai vaikkapa nurmikolle asetettavan alustan lepohetkeä varten.

Huom.! Jos olet muusikko ja haluat ottaa oman instrumenttisi mukaan, niin suosittelemme lämpimästi, että aloitat leirin jo torstaina Rukousmusiikin mestarikurssilla. Silloin pääset helpoimmin sisään musisoinnin improvisaatioluonteeseen. Jos aloitus torstaina ei ole sinulle mahdollista, eikä sinulla ole aikaisempaa kokemusta, niin kuuntele paljon. Kuuntele miten instrumentit vuorottelevat – kuinka soittajat kunnioittavat toisiaan – kuinka he ottavat ja antavat tilaa. Ja vielä tämä – seuraa Junnua. Odota häneltä merkkiä uusille soittajille.

Lapset osallistuvat leirille vanhempiensa siipien suojissa. Lasten ylistyspajoja viikonlopun aikana on 4-5. Niissä sukelletaan tanssin, draaman, musiikin ja kuvataiteen keinoin ylistyksen iloon ja Sanan pariin. Myös vanhemmat ovat tervetulleita pajoihin! Alle kouluikäinen osallistuu aina vanhempansa seurassa. Lastenleirille mahtuu yhteensä 20 lasta.

Taukojen aikana voit käyttää aikaa tutustumalla uusiin ihmisiin ja rakentamalla sitä verkostoa, jota Mestari voi myöhemmin käyttää ihmisten kalastamisessa.

Kurssi alkaa perjantaina klo 17.30, jota ennen on keittopäivällinen, ja päättyy sunnuntaina klo 16.00.


Hinta:

• 145 € täysihoitopaketti, sisältää majoituksen 2-4 hh omin liinavaattein sekä kaikki ruokailut
• 108 € ilman majoitusta, sisältää lounaat, päiväjuomat ja päivälliset
• Lapset 4-12 v puoleen hintaan ja 0-3 v. maksutta
• Mikäli osallistut myös Rukousmusiikin mestarikurssille, hinta on yhteensä 210 €, sis. täysihoidon, 160 € ilman majoitusta.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot:

Ilmoittautuminen viimeistään 26.7.2019. Voit ilmoittautua tällä sivulla kohdassa "ilmoittaudu tästä" tai Perheniemen opiston toimistoon p. 05 7574 100 (ark. klo 10-15).

 

Alkaa

9.8.2019

Päättyy

11.8.2019

Ilmoittaudu tästä